ENDURO (sairas)ELÄKELÄISEN ENDUROMIETTEITÄ

Jotenkin sitä väkisinkin yhdistää mielikuvan moottoripyöräilystä tuonne tienpientareen ulkopuolelle. Pitää olla kuraa, risukkoa ja rikkinäisiä muovinpaloja…

Panivat ryökäleet telakalle; sanoivat ettei välilevyt pysy paikoillaan ja nivelet liikkuvina jos rupeaa vielä hauskan pitoon vanhoilla päivillään, näin nuori mies. No onneksi kuramopoiluun voi osallistua myös sivusta seuraamalla! Jokainenhan tarvitsee hyviä neuvoja kun kiskoo pyöräänsä suon silmästä tai tekee ketjuremonttia jossain kivikossa. Kaikkia taatusti kiinnostaa kuinka ajolinjat valittiin silloin kaheksankytäluvulla. Ettei elämä olisi tylsää tarvitaan meitä hangaroundenduromotoristejakin!

Kummasti rupeaa kaasurannetta kouristamaan ja pakoputkea rupsuttamaan, kun toiset ajelee pitkin niittyjä ja pöpeliköitä. Onneksi aina mahtuu mukaan ja onneksi perinteinen enduro ei ole vielä täysin kuollut. Vaikka suuren maailman enskakisat muistuttavat enemmän motocrossia, jossa hikiset ajajat yrittävät saada itsensä kiinni ajamalla pientä ympyrää, löytyy aina jostain peräkorvesta joku rutakko, johon voi pyöränsä upottaa. Eräs perinteistä enduroa ylläpitävä tapahtuma, joka sopii taatusti kaikille (myös niille jotka eivät ole vielä tiedostaneet kilpailuviettiään), on enduropöräys. Jos ajeleminen perussuomalaisessa maisemassa, omaan tahtiin, hyvässä seurassa ja ilman kelloa kuulostaa hyvältä, niin sekaan vaan.

Tammikosken Puruparooni ja armoitettu moottoripyörämies Tamminiemen Marko Vilippulasta puuhasi tämänvuotisen enduropöräyksen kotinurkilleen. Maastot olivat useille tuttuja ennestään: tarjolla oli liukasta kalliota, nuljuavia juuria, kosteata suopaanaa, nopeata pakettipeltoa ja törkeän hienoja maisemia. Vapaaehtoisia kokoontui paikalle parisenkymmentä pyöräilijää. Huomionarvoista on että enduropöräys on muovaantunut möhköenduromiesten nostotalkoista pikkuhiljaa kohti kilpaenduromiesten hikijumppaa. Tänä vuonna ei enää katkennut kuin yksi vilkun varsi.

Kelit oli aivan kohdallaan kun aurinko paistoi ja lämpötila kypärän ulkopuolella oli vajaan kymmenen asteen hujakoilla. Kostea kesä oli pitänyt huolen että pölisevästä suoturpeesta ei ollut juurikaan haittaa. Verkkaisen alkukierroksen (about vähän alle 10 km) tarkoituksena oli tutustuttaa sakki reittiin ja tarkistaa että sopivat hetteiköt on silloitettu. Sitten saisi ukot (missä on enduropöräyttäjänaiset ?!!??) ajella omissa porukoissaan ja omaa vauhtiaan. Sosiaalinen puoli hoituisi sitten nuotiolla. Tuo nuotiopaikka muuten omaa eräät pohjois pirkanmaan komeimmat maisemat! Ala-Tuuhos Juha, alias Maajussi oli retuuttanut pari repullista kuivaa leppäpuuta ja säkillisen makkaraa paikalle jo aamutuimaan. Hyvin näytti eväät maistuvan parin kierroksen jälkeen. Taisi tulla uusia tuttujakin ja mopot tuli vertailtua.

Meikäläinen siis lähti kuvaamaan perinteistä enduroa! Ei tullut kunnon kuvia ei! Ensinnäkin isäntä oli säälinyt vieraitaan ja herkullisimmat hetteiköt kierrettiin. Väsähtäneet kuskit jättivät loppupäivästä ajamatta kaikki likaiset kohdat. Ja lopuksi digikalusto osoitti taas onnettomuutensa: pitkähkö käynnistys- ja laukaisuviive, verrattuna filmikameroihin, piti huolen että joka kuvassa näkyy vaan perävalo!!!! Jospa joskus olisi varaa investoida järkkärirunkoon, tehokkaaseen salamaan lisäakkuineen ja valovoimaiseen zoomiin – pitää vaan ratkaista että vaihtaako pyörää vai ostaako kameran, hinta on melkein sama!

Kiitokset siis Tammilahden enskamiehille hyvästä päivästä, joka antoi pikkuisen lisää aihetta jatkaa matkaa hymyillen kohti uusia, huimia seikkailuja. Ai niin … hymyilyttääköhän sitä yhtä kotarikuskia, joka päivän remontin ja 30 metrin rivakan ajon jälkeen työnsi mopon autoon?

Mietiskeli koukkuselkäinen kotarimiäs Raivion Jussi.